You Are Viewing

A Blog Post

Voi kun on niin kiire

Usein kuulee sanottavan, että varsinkaan työpaikoilla aika ei riitä mihinkään. Syynä on se, että siellä keskitytään vääriin asioihin.

Ensin käytetään suhteettoman paljon aikaa siitä keskustelemiseen, mitä oikeastaan ollaan tekemässä ja ovatko kaikki varmasti samaa mieltä siitä. No eivät tietenkään ole, jos kysymyksessä on vähänkään isompi organisaatio.  Niinpä siitä päästään kinastelemaan: tehdäänkö näin vai sittenkin noin. Tähän kaikkeen kuluu paljon aikaa. Lopulta saadaan aikaan joku kompromissi. Sellainen, joka on oikeastaan vain varjo siitä, mitä alun perin ajateltiin. Sellainen, johon oikeastaan kukaan ei ole tyytyväinen, mutta josta sanotaan, että sen kanssa voidaan elää.  Taas kului lisää aikaa.

Kiire

Sitten heitä, jonka vastuulle tuon kompromissin toteuttaminen annettiin, holhotaan kuin pikkulapsia sen varmistamiseksi, ettei sovitusta menettelytavasta vahingossakaan poiketa. Kuuliainen toteuttaja tekee työtä käskettyä ja varmuuden vuoksi varmistelee useammalta eri ihmiseltä, että onhan nyt hyvä. Taas kului aikaa.  Mutta entäpä, jos jollakin heistä on yhtäkkiä eri käsitys siitä, mitä sovittiin tai siitä, mitä pitäisi tehdä? Koko homma alkaa alusta. Ja siihen kuluu paljon lisää aikaa.

Katso nyt kuinka reipas oon ollut

Yhä vieläkin yksi suomalaisen työelämän kantavista periaatteista näyttää olevan, että jokaisen pitää osoittaa omalle esimiehelleen olleensa myös tässä kuussa palkkansa arvoinen. Kukaan ei oikein tunnu tietävän, miksi toimitaan, kuten toimitaan, mutta viis siitä.

Viis siitä, vaikka alkuperäisiltä, yhdessä sovituilta ja silloin hyvinä pidetyiltä tavoitteilta vedettiin matto alta pian lupaavan alun jälkeen. Viis siitä, vaikka niin tehtiin vain siksi, että jotkut sellaiset ihmiset, joille asia ei mitenkään kuulu, eivät pitäneet niistä. Ehkäpä heillä sattui olemaan syystä tai toisesta muita enemmän valtaa, joten heitä oli pakko kuunnella. Saattaisivat muuten vaikka suuttua, ja ties mitä siitä sitten seuraisi. Viis siitä, että tähän kaikkeen kului aivan helvetisti aikaa.

Mitäs me sovittiinkaan

Ajankäytön hallinta voitaisiin aloittaa siitä, että opettelemme kunnioittamaan toisten ajankäyttöä. Ollaan ajoissa, sovitaan mitä tehdään ja tehdään mitä sovitaan. Tällä tavoin sitä säästyy.

Saku Tuominen sanoi vast’ikään Talouselämässä, että työntekijöitä tulee kunnioittaa, heihin pitää luottaa ja antaa heille vapaus tehdä työt siten, kun nämä parhaaksi näkevät. Näin työstä tulee merkityksellistä.

Innostunut työntekijä on työnantajalleen kullan arvoinen. Asiantuntijatyössä työn imua kokeva työntekijä voi tuottaa jopa satakertaisen tuloksen leipääntyneeseen kollegaansa verrattuna. Kun Työterveyslaitos keräsi tietoa 87 suomalaisesta organisaatiosta, löytyi 12 voimavaratekijää, jotka auttavat työpaikkoja menestymään ja työntekijöitä voimaan hyvin. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi työn itsenäisyys ja kehittävyys, oikeudenmukaisuus, luottamus, ystävällinen vuorovaikutus ja yhteistyön sujuvuus.

Toisaalta vapauden ja vastuun vastaanottaminen tarkoittaa työntekijän näkökulmasta, että tämän pitää alkaa käyttäytyä aikuisen tavoin. Esimiehiin tai yhteistyökumppaneihin ei voi enää suhtautua kuin vanhempiin, joita vastaan voi kapinoida ja joiden voi olettaa hoitavan kaikki asiat. Monella työpaikalla kannattaisi ruveta porukalla aikuisiksi, niin kaikkien elämä helpottuisi. Eikä olisi niin kiirekään enää.

Vastaa