You Are Viewing

A Blog Post

Tuhannet kiitokset ja miljoona ruusua

” Hei Matti / Maija,

Kiitämme mielenkiinnostasi yrityksessämme avoinna ollutta tehtävää X kohtaan. Olemme nyt valinneet Y hakijan joukosta N kappaletta haastateltavia, ja valitettavasti Sinä et ollut tällä kertaa heidän joukossaan. Toivotamme sinulle kuitenkin menestystä työnhaussa sekä hyvää syksyä / kevättä / kesää / joulun aikaa!”

Varmaan lähes jokainen meistä on joskus saanut tuollaisen kirjeen tai sähköpostiviestin. Tänä päivänä näitä tuppaa kuitenkin tulemaan liian monelle ja liian paljon. Kirjaimen Y paikalla oleva luku vaihtelee useimmiten muutaman kymmenen ja muutaman sadan välillä, mutta sillä ei ole mitään merkitystä sellaiselle hakijalle, joka ei saa hakemaansa työpaikkaa.

Opintoaikojen lyhentäminen ja työurien pidentäminen ovat asioita, joista on riittänyt puhetta jo hyvän tovin, ja tulee varmasti riittämään jatkossakin. Viimeksi tähän keskusteluun otti kantaa Antti Tanskasen johtama ns. kasvutyöryhmä, joka taannoin julkisti loppuraporttinsa otsikolla ”Suomi 2020 – tuumasta toimeen”. Tanskasen mukaan opiskelijoita tulisi kannustaa päätoimiseen opiskeluun, ja olisi sekä opiskelijoiden että opiskelemattomien etu, että kaikki kävisivät koulutustaan vastaavissa töissä. Tuosta jälkimmäisestä on helppo olla samaa mieltä: jokainen varmasti kävisi mieluiten koulutustaan vastaavassa työssä, jos se olisi mahdollista. Mutta kun ei se kaikille sitä ole.

Nopean valmistumisen tavoitetta on puolusteltu sanomalla, että työuria on pidennettävä paitsi loppu- myös alkupäästä. Opiskelijoiden ei sovi jäädä vuosikausiksi yliopistojen käytäville maleksimaan, vaan heidän on tehokkaan opiskelun jälkeen siirryttävä nopeasti työelämään ja maksamaan yhteiskunnalle sitä velkaa, jonka he ”ilmaisella” yliopistokoulutuksellaan ovat siltä ottaneet. Riskiä liian monipuolisesta opiskelusta ei onneksi enää juuri ole, sen verran tehokkaasti on sekä sivuaineiden tarjontaa että niiden opiskeluoikeutta rajoitettu. Jos tuntuu, etteivät rahat riitä, niin työntekoa on syytä välttää: opintolainahan on paljon kivempi juttu. Ei muuta kuin tenttiä toisen perään ja mahdollisimman pian samasta ovesta ulos, mistä on tultukin.

Edellä kuvattu on joidenkin tahojen käsitys siitä, miten homma ideaalitilanteessa etenisi. Ani harva opiskelija on samaa mieltä, ja hyvä niin. Ai miten niin muka hyvä? No siten niin, että töitä tehdään opintojen aikana ensinnäkin siksi, että on pakko, koska rahat eivät muuten riitä. Toisaalta työnantajat ovat valmistumisen jälkeen(kin) kiinnostuneita nimenomaan työkokemuksen määrästä, ja sitä saa vain tekemällä töitä. Samalla tulee solmittua suhteita ja verkostoja, joista on varmasti monenlaista hyötyä myöhemmin.

Tuoreimpien työttömyystilastojen mukaan korkeakoulututkinnon suorittaneita työttömiä on kortistossa tällä hetkellä enemmän kuin koskaan. Kun opiskelijaa odottaa tällainen tulevaisuus, lienee selvää, miksei opintolainan ottaminen kiinnosta tai miksei mahdollisimman nopea valmistuminen ole päällimmäisenä mielessä. Sen sijaan päällimmäisenä mielessä on kysymys siitä, minkä vuoksi korkeakoulututkinnon ja työkokemuksen yhdistelmäkään ei monissa tapauksissa enää riitä siihen, että töitä löytyisi. Pari viikkoa sitten (12.9.2010) eräs tähän tosiasiaan tuskastunut valtiotieteen maisteri kirjoitti aiheesta Helsingin Sanomien yleisönosastolla ja esitti aiheellisesti klassisen kysymyksen: miten saada työkokemusta, ellei kukaan ota töihin? Seuraavalla viikolla (16.9.2010) Taloussanomissa julkaistusta artikkelista kävi ilmi, että hän oli saanut kirjoituksessaan olleeseen sähköpostiosoitteeseen runsaasti yhteydenottoja, ja mikä tärkeintä, sovittua muutaman työhaastattelun itselleen. Hieno homma; toivottavasti tätä Pyry Solalaa lykästi, ja hänen sinnikkyytensä palkittiin työpaikalla.

On toki totta, että työnhaussakin on omat niksinsä: hakijan on tiedostettava, mitä hän osaa ja mitä ei, CV on hiottava viimeisen päälle, hakemus räätälöitävä kutakin haettavaa paikkaa silmällä pitäen ja niin edelleen. Näitä asioitahan rekrytoinnin ammattilaiset mielellään korostavat, ja aivan oikeassa he varmasti näkemyksissään ovatkin. Mutta jos työnhaun asiakirjojen stilisointi on paras neuvo niille 35 000:lle tällä hetkellä työttömänä olevalle korkeakoulututkinnon suorittaneelle, niin haihattelu opiskelijoiden nopeasta valmistumisesta ja heidän saumattomasta siirtymisestään sen jälkeen suoraan työelämään voidaan lopettaa nyt heti.

Kumpaakaan ei tule tapahtumaan niin kauan, kun koulutuskiintiöt ovat liian suuria ja ne puolestaan halutaan pitää suurina, koska opinahjojen saaman rahoituksen määrä on sidottu niistä valmistuneiden opiskelijoiden määrään. Mutta koetapa löytää jostain sellainen poliitikko, joka rohkenee esittää koulutuspaikkojen leikkaamista tai korkeakoulujen rahoitusmallin muuttamista.

Nyt kun ovat nuo vaalitkin jo ovella, kop kop.

Vastaa