You Are Viewing

A Blog Post

Kesäjuttuja

”Olisipa jo kesä!” Näinhän on tapana huudahtaa talvisin, kun odotetaan kesää ja sen mukanaan tuomia asioita. Oheisesta sanakirjasta selviää muutamia esimerkkejä siitä, mitä ne voisivat olla. Mikä on Sinun suosikkisi?

Kesäloma = kuukausi, jota odotetaan ne loput 11 kuukautta, jotka on painettu pitkää päivää niska enemmän tai vähemmän limassa. Kesälomalla aiotaan ”olla vaan ja laiskotella riippumatossa, eikä tehdä yhtään mitään”. Laiskottelu on kuitenkin yllättävän hankalaa puuhaa. Jo yhden päivän makaaminen jumiuttaa niskan ja selän lihakset ja aiheuttaa jännityspäänsärkyä. Toisena päivänä kolotus alkaa tuntua myös alaraajoissa. Kolmantena päivänä iskee ummetus.

Myös kesäsää asettaa omat haasteensa. Ruumiinlämpö laskee levossa, ja leppeä kesätuuli tuntuu puolen tunnin kuluttua hyytävältä. Auringon paahteessa hikoilevaa taas vaivaa jano. On pakko nousta juomaan. Ja seuraavaksi kuselle. Ellei sitten iske nestehukka ja lämpöhalvaus sitä ennen.

Kesätapahtuma = näitähän meillä riittää nakukympistä valehtelun ja rautakankikävelyn kisoihin, tapauksesta riippuen MM- tai SM- etuliitteellä varustettuna. Useimmiten kyseessä ei kuitenkaan ole mikään erityinen tapahtuma, kunhan nyt on kokoonnuttu johonkin muuttotappiokuntaan jollain verukkeella kännäämään ja tappelemaan.

Kesäsää = ei ole koskaan sopiva. Jos olet esimerkiksi suunnitellut nauttivasi aamiaisen parvekkeella ja lukevasi siinä samalla päivän lehden, ei onnistu: on joko tukalan kuuma tai tuulee liikaa.

Kesähitti = sietämätön renkutus, jota radioasemat veivaavat levylautasillaan aina uudestaan ja uudestaan, kun ovat ensin masinoineet yleisöäänestyksen ja varmistaneet lopputuloksen asettamalla ehdolle vain toinen toistaan ärsyttävämpiä kappaleita, joista tämä katajainen kansa sitten valitsee ”parhaan”. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että kunkin vuoden kesähitti on pyhä asia, jota ei sovi luonnehtia negatiiviseen sävyyn: joka näin toimii, on tiukkapipo ilonpilaaja.

Kesäauto = ruostekasa, joista eroon päästessään autokauppias onnittelee itseään ja pitää loppupäivän vapaata. Mäkkimatkalla Hauholle hoilataan yhteen ääneen kesähittiä ja varotaan kuoppia tiessä. Jos satutaan pääsemään perille, onnitellaan kanssamatkustajia ja avataan pullo kossua.

Kesäillan valssi = ohjelma, jota vaimosi tai tyttöystäväsi pakottaa katsomaan kanssaan juuri silloin, kun televisiosta tulisi jalkapalloa.

Kesäkaupunki = ”Se on tosi kiva kesäkaupunki”, näinhän sanotaan kaikista Suomen kaupungeista vuorotellen. Jonain aurinkoisena päivänä saattaa päästä unohtumaan, että monet niistä ovat itse asiassa vanhenevan väestön ja alueellistamispolitiikan seurausten kourissa kärvisteleviä persläpiä, joiden peruspalveluita ovat kirkko ja vanhainkoti; toinen niistä on ulkomaisen pääomasijoitusyhtiön omistuksessa.

Hyvää kesää kaikille! :-)

Vastaa