You Are Viewing

A Blog Post

Hiljainen on mökkitie

Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan 489 000 kesämökkiä, siis melkoinen määrä. Eniten niitä on Länsi-Turunmaalla, Hämeenlinnassa, Kouvolassa, Salossa ja Kuopiossa. Suosituimpia paikkoja rakentaa mökki ovat puolestaan 2000-luvulla olleet Kuusamo, Kittilä ja Kolari. Yhtä kaikki, monenlaista tönöä ja huvilaa mahtuu joukkoon.

Matkanjärjestäjä Apollomatkojen tekemän tutkimuksen mukaan suomalaiset kaipaavat lomaltaan ennen kaikkea lepoa ja rentoutumista. Näin sanoi 88 % kaikista vastanneista. Tosin vastaajan sukupuolella näytti olevan merkitystä, sillä naisista noita kahta asiaa kaipasi 90 %, mutta miehistä vain noin 60 %. Miten tämä asia käy yksiin sen kanssa, että mökkeily on meillä niin suosittua? Siihen käytetään 38 päivää vuodessa, siis enemmän kuin pelkkä neljän viikon kesäloma.

Mikä siinä mökkielämässä niin kovasti meitä suomalaisia viehättää? Moni ajaa satoja kilometrejä päästäkseen mökille rentoutumaan, kunhan on ensin haettu saksalaisesta supermarketista vähän evästä. Perille päästyään voikin sitten aloittaa halonhakkuun, veden kantamisen ja lämmittämisen, vanhan nokisen grillin sytyttämisen ja sen sellaisen puuhan. Aitakin pitäisi oikeastaan maalata, rikkaruohot kitkeä, kasvimaata kopsuttaa, huojuva laituri korjata ja uusia terassin laudoitus. Välillä voi käydä siellä vaivalla lämmitetyssä saunassa ja koettaa olla hukkumatta äkisti syvenevään rantaan. Jos sataa vettä, niin voi lueskella sisällä vanhoja aikakauslehtiä, joiden ristikot tuli täytettyä jo toissakesänä. Ulkohyyskässä käymiseen tuo säästä riippumatta oman jännityksensä se, purevatko mäkäräiset tällä kertaa hanurista vai jostain muualta.

Toisaalta, on mökkeilyssä hyvätkin puolensa, esimerkiksi sen työllistävä vaikutus. Vapaa-ajan asumiseen käytetään vuodessa 7,4 miljardia euroa ja se työllistää 90 000 ihmistä. Mökkiläiset asioivat usein paikallisessa kyläkaupassa, minkä ansiosta kauppa käy huomattavasti paremmin kuin hiljaiseen talvisaikaan. Mökkeily työllistää päivittäistavarahankinnassa 26 700 ihmistä; mökkien rakentamis- ja korjaustyöt puolestaan tuovat työtä 25 500 ihmiselle. Maakunnista eniten taloudellista hyötyä koituu Varsinais-Suomeen ja Etelä-Savoon.

Olisiko mökkeilystä ratkaisuksi työurien pidentämiseen? Valtiovalta voisi sponsoroida kaikille mökin, ja miehille vielä lisäksi vaimon sinne seuraksi. Ei muuten, mutta vaimot ja sellaiseksi aikovat ovat kuulemma hyviä keksimään uusia hommia sitä mukaa, kun edelliset on hoidettu. Muutama viikko sellaista vuodessa, niin jo alkaa toimistotyö kiinnostaa. Vaikka niinhän se oli, että lepoa ja rentoutumista kaipasivatkin nimenomaan naiset.

Loppuun vielä teemaan sopiva musiikkikappale kaikessa masentavuudessaan. Ei kun siis tää on tosi kiva kesäbiisi, jee! :)

Avainsanat: , ,

Yksi vastaus artikkeliin “Hiljainen on mökkitie”

  1. http://www./ kirjoitti:

    I really like your subject matter, just a kind of everyday thing, but you made it look very interesting to look at. Also the focus is really good on both, you can really tell what you are trying to achieve!

Vastaa